torstai 27. huhtikuuta 2023

Uninäky uudestisyntymisestä vuonna 1965


Seuraavan uninäyn toteutuminen jatkuu yhä 

   Yehowah Elohim näytti minulle unessa miten ihmeellinen prosessi on syntyä uudesti ylhäältä ja sain kokea sen myös käytännössä 7 vuotta myöhemmin 23-vuotiaana Helsingissä, kun tasan 10 vuotta tuosta uninäystä oli ehtinyt kulua. Mutta kuvien 13...16 prosessit jatkuvat vielä tänäkin päivänä.

  Näin uninäyn ollessani viikonloppulomalla vanhempieni luona pienessä Siuntion kirkonkylässä. Piirtämäni maiseman pitkä tammikuja johti lähelle keskiaikaista Suitian linnaa, jota ei kuvassa näy. Tammet on hakattu pois.

  Tekemäni kuvat ovat vajavaisia, eivätkä tee oikeutta sille täydellisten värien loistolle ilmestyksessä, jossa puut olivat täydellisiä väriloistossaan ja ihana taivaallinen musiikki soi taustalla lakkaamatta. Puut huojuivat musiikin tahdissa. 

Tässä näet laatimani kuvasarjan uninäystä, joka oli kuin värielokuva: 




Kuva 1: Ihana kesämaisema. Pieni Kirkkojoki virtaa hiljakseen. Pieni, tumma pilvi lähestyy nopeasti tien suunnassa suureten koko ajan. 



Kuva 2: Lähestyessään se alkaa nopeasti levittäytyä joka suuntaan peittäen täysin auringon valon. Se on aivan kuin tummeneva savupilvi. 



Kuva 3: Pian pilvi peittää koko taivaan. Samalla kirkkojoki muuttuu leveäksi kristallivirraksi ja siitä iskee kirkas tulipilari keskelle pilveä valaisten tienoon. 




Kuva 4: Tulipilarin tyvessä kiehuu virran vesi ja pilari imee ikään kuin voimaa vedestä. Voimaa nousee kiertäen pilaria ylös. Pilvi pienenee ja sinistyy. 




Kuva 5: Tämä outo prosessi jatkuu hyvin kauan ja katselen ihmetellen sitä. Taivaalliset voimat ovat toiminnassa edessäni. 



Kuva 6: Kestää sangen kauan ja yhä pienenevä ja musteneva pilvi tulipilarin päällä alkaa liikehtiä niin kuin sen sisällä olisi jokin elävä olento ! 



Kuva 7: Lopulta mustunut pieni pilvi räjähtää ja tuhkahiutaleet leijailevat alas. Sisältä paljastuu häikäisevän kirkas valkoinen kyyhkynen.



Kuva 8: Valtava Adonain käsi laskeutuu alas taivaasta, ottaa minut kouraansa ja vie varovasti kristallivirtaan, jonka jokainen pisara säihkyy ikuista elämää.




Kuva 9: Seison Adonain kämmenellä ihastellen upeaa, valkoista tulta loistavaa Pyhän Hengen kyyhkystä, joka liitelee alas minua kohden. 



Kuva 10: Seison turvallisesti Adonain kädessä kainaloita myöten vedessä. Pyhän Hengen kyyhkynen liitelee sirosti yhä lähemmäksi. 



Kuva 11: Kyyhkynen laskeutuu aivan eteeni kristallivirtaan ja ui siinä niin kuin sorsa tai muu vesilintu. Kaunista ja ihmeellistä !



Kuva 12: Ihailen kyyhkyä. Tarkemmin katsoen näen virrassa uivan useita Pyhän Hengen kyyhkyjä. Ilmeisesti tarkoitettu myös muille Korkeimman Pyhille, lisäkseni. 



Kuva 13: Kauhistun, kun näen pikimustien käsien vaanivan kyyhkyä takaa. Rukoilen sanoen: ”Rakas Yeshua, varjele ettei paha saa sitä saaliikseen.”



Kuva 14: Adonai vastaa: ”Älä pelkää, vaan pane tarkoin mieleesi mitä näet.” - Paholainen tarraa pian Kyyhkyseen ja saa sen kouriinsa hetkiseksi. 



Kuva 15: Kohta Kyyhky työntää päänsä ulos, ravistaa itsensä vapaaksi ja potkaisee mustat kädet luotaan kuin saastan kauas pois !



Kuva 16: Pian kaikki muu katoaa. Näen Pyhän Hengen Tulikyyhkyn jäävän loistamaan valoaan yöhön ja paholaisen sitä etäälle yhä vaanimaan. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti